Kasvihuone jäissä, muuten elossa!

Viime puutarhapostissa oltiin harhaisessa kuvitelmassa, että noin vain kasvihuone pystyyn ennen kesän 2018 kasvukautta. Vaan kappas, kesä tuli niin vikkelään, että osa tulppaaneista ehti kukkia ja lakastua sillä välin, kun olin kahden (2!) päivän työmatkalla. Samalla puhkesivat lehteen vaahterat, koivut, syreenit sun muut. Voi olla, että kasvihuone vielä hakee lopullista paikkaansa. Kyllä se aurinko sinne löytää, mutta vähän niin ja näin lehtien siivilöimänä. 

Toinen hidaste kasvihuoneessa on perustusten kaivaminen. Kävi vanhanaikaisesti, tai oikeammin, tyypillisesti, kun minä olen kyseessä. Innostuin vihdoin laittaamaan tien puolelle istutukset (isotöyhtöangervoa, rinneangervoa ja kultatyräkkiä).

Vaan siinä samassa muistin, että kuntotarkastuksen yhteydessä neuvottiin muokkaamaan maata siten, että sadevedet huuhtoutuvat talosta pois päin. Siinä kaivaessa ajattelin vilkaista, miltä näyttää seinän vierusta. Piti kaivaa lisää. Ja vähän vielä lisää. Ja sitten ihmetellä, että onkohan nämä nyt oikein laitettu. Kun olin muutaman päivän kaivellut oikein kunnolla, iski helteet ja homma jäi kesken. Kuin myös kaivausinto. Odottakoon siinä, kunnes on parempaa tietoa jatkotoimenpiteistä.

Parempi katsella vain toiselle puolen tölliä – täällä on mukavampaa. Kaivamisen sijasta hommana on ollut maan muokkaus, kaikenlaisten materiaalien siirtely sinne sun tänne ja kierrätys!

Vanha pensasaita sai väistyä minihedelmätarhan tieltä- siellä ovat rivissä kirsikka- ja omenapuut, herukkaa ja karviaista sekä pensaina että puina. Kaikki on istutettu pienen rinteen tasanteelle, josta pengersin pienen polun poimintahetkiä varten. Kovasti yritin patohommissa kierrättää vanhan puskan jäänteet sekä tutkia ja matkia majavien taitoja. Mutta katsotaan, kuinka hökötys kestää talven.

Kasvilaatikoissakin käy jo aikamoinen kasvun kohina. Sipulit ja valkosipulit ovat hyvällä mallilla, humala (1/200 niistä lain vaatimista) myös virkistyi siirrosta pois koivun juurelta. Katsotaan riittäisikö siitä siipan saunapanimoon oluen sekaan – vai tarvitseeko hän kumppanin käpyjä tuottaakseen?

Potut laitoin maahan jo viikko sitten, samoin torilta ostetut tomaatintaimet. Muita kylvettyjä ovat kesäkurpitsa, kurpitsa, herne, pensaspapu, ruusupapu, retiisi, tilli & persilja, nauris, porkkana ja salaatteja sen seitsemää sorttia.

Kun se kasvihuoneen paikka ja kasvimaan laajennus saa nyt odottaa, keskityin taas vaihteeksi saunan takana hengailuun. Ja hoksasin, että tämä nurkka onkin kokenut aikamoisia muodonmuutoksia sitten meidän tölliin asettumisen. Ylin kuva eiliseltä, alimpana lähtötilanne vuodelta 2016 – huhhei! Nuotkin ”roskapuut” lämmittivät remonttisaunan useampaan otteeseen!

Nauttikaa heräävästä kukkaloistosta, niin sisällä kuin ulkona – niin teen minäkin! xox KikiSuvi

 

 

 

 

 

Please follow and like us: